Inarilaiset

Lapista asti Ilvekselle

Foksin studion nurkassa, savussa numero 15, on piirileirin ajan asustanut Inarin Tunturisudet -lippukunta. Lippukunnasta kaikkiaan 11 jäsentä tulivat Lapista saakka kokeilemaan elämää suurella piirileirillä saatuaan lippukunnanjohtajaltaan idean.

- Lapissa järjestetään vähän piirileirejä, ja ne ovat myös pienempiä. Nyt lippukunta pääsee isommalle leirille, johtaja Anis Kuuselainen kertoi.

Leiriläiset Emma, Anni ja Saku sanoivatkin lähteneensä Ilves13-leirille, jotta pääsisivät isommalle leirille. Myös leirielämä kaukana etelässä on ollut Inarin Tunturisusille uusi ja hieno kokemus.

- Onneksi mukava johtaja sai puhuttua lähtemään tälle Ilvekselle, ryhmä kiitteli.

Uusia kavereita Tunturisudet olivat saaneet paljon. Kivaa oli ollut, ja varsinkin ohjelmia kehuttiin ihaniksi.

Jutun kirjoitti samoajatehtävässä ollut Sonja Fallström

Kuva: Virpi Väyrynen