Lopputeksti: perjantai 26.7.

Lopputeksti on Ilves13-leirin perjantaista 26.7. torstaihin 1.8. asti pyörivä palsta, johon leiripäivänä lopuksi kertaillaan leirin kuulumisia. Jokaisella päivän tekstillä on oma elokuvatyyleihin liittyvä teemansa.

Seikkailu

Seikkailuelokuville on kuulema tyypillistä, että juoni on jännittävä ja täynnä energiaa. Vähän samanlainen tunnelma on vallalla leiriläisten keskuudessa. Ensimmäinen leiripäivä on takana ja monta päivää edessä. Tässä vaiheessa telttayöt eivät paina jalkaa. Ensikosketus Ilves-elämään on saatu, mutta vielä kaikki ei ole tuttua.

Seikkailuelokuvissakin sankarit matkaavat kohti tuntematonta. Eilisessä kutsuvierasensi-illassa nähtiin sankari-ilvesten tähdittämä leirielokuva, jonka loppuratkaisua ei tiedetä. Itse asiassa loppuratkaisu riippuu leiriläisistä. Jännitettävää siis riittää ja luultavasti kimurantteja tilanteita on luvassa.

Eksoottinen ympäristö toimii usein seikkailuelokuvien taustakankaana. Tapahtumapaikat sijaitsevat monesti viidakossa tai aavikolla. Aika eksoottiselta tuntuu tämä leiri-ilmastokin. Hellerajat paukkuvat ja Ilvessuora muistuttaa Saharaa – toistuvista kasteluista huolimatta. Teltan sisällä onkin sitten sademetsäilmasto.

Aarteenmetsästystäkin on jo kokeiltu. Sampo-maskotti on löydetty ensi kertaa piilosta, mutta nyt se on lähtenyt uusille seikkailuilleen leirialueella. Onneksi pehmiskioskia ei tarvitse pahemmin etsiskellä. Seuraa vain mutkittelevaa jonoa.

Moni leirin savuista on ilmeisesti innostunut seikkailuelokuvista. Savujen joukosta löytyy niin monenkirjavia piraatteja kuin zorrojakin. Ja tänään käyntiin pyörähtäneet ohjelmalaaksothan ovat seikkailua puhtaimmillaan.

Osa katastrofeilla mässäilevistä filmeistä luetaan seikkailuelokuvalajiin kuuluviksi. Onneksi niiltä on vältytty.