Muistokirja

Muistokirjaa koostetaan kuumeisesti

Vaikka Ilves13-piirileirin päättäjäisistä on vierähtänyt jo hieman yli kaksi kuukautta, osalla pestiläisistä on edelleen kädet täynnä töitä. Leirin sisäisen viestinnän päällikkö Reetta ”Retku” Laaksonen on parhaillaan työstämässä Ilveksestä muistokirjaa yhdessä savu- ja lpk-mestari Iija ”Irkkis” Filénin kanssa.

Lisäksi kirjan tekemiseen eli juttujen tuottamiseen leirillä on osallistunut koko sisäisen viestinnän tiimi, etenkin toimittajamestari Anni Ylinen. Joitain juttuja saattaa tulla myös kesätyöpestissä olleilta samoajilta. Muistokirjan kuvat ovat pitkälti ulkoisen viestinnän valokuvaajien sekä sisäisen viestinnän itsensä ottamia.

Elämyksiä sekä kulutetut vessapaperi-kilometrit

- Tarkoitus on koota viihdyttävä, koko perheelle suunnattu muistokirja. Visio on alusta pitäen ollut tehdä hieman erilaisempi teos aikaisempiin leirikirjoihin verrattuna, kertoo Retku.

- Jutut ovat ”uutismaisempia”. Emme pyri kuvaamaan kaikkea Ilveksellä tapahtunutta ja esittelemään koko leiriohjelmaa, vaan poimimaan kiinnostavia asioita ja taittamaan kirjan aikakauslehtimäiseen tyyliin.

Retkun mukaan muistokirjan sivuilta tulevat välittymään Evolla kerttyneet mahtavat fiilikset, kokemukset sekä elämykset. Teos sisältää paljon kuvia, haastatteluita ja juttuja. Moni leiriläinen voikin bongata kirjasta itsensä.

- Kirjan avulla pystytään myös muistelemaan koko leirin tekoon liittyvää prosessia. Tarkoitus on ottaa huomioon jokainen osa-alue ja tarkastella Ilvestä kokonaisuutena. Muistokirja nostaa esille sellaisiakin puolia, jotka eivät leiriläisille välttämättä näy. Näitä ovat esimerkiksi huoltoon ja muonitukseen liittyvät seikat, Retku paljastaa.

- Tietenkin ymppäämme mukaan kiinnostavaa nippelitietoa siitä, kuinka monta kuppia kahvia myytiin tai montako kilometriä vessapaperia kului. Luonnollisesti fanitamme myös Sampo Haistelijaa.

Kaikkien leiriläisten ulottuvilla

Valmis muistokirja tulee olemaan noin 80-sivuinen paketti. Jokainen leiriläinen pääsee vähintäänkin sen sähköiseen versioon käsiksi. Mitä luultavimmin halukkaat voivat tilata kirjan myös painettuna opuksena.

- Painetun muistokirjan hintapolitiikka on vielä hieman kesken. Edullisuus on kuitenkin päämääränä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus saada se, toteaa Retku.

Sisäinen viestintä keräsi lähes kaiken sisällön talteen Ilveksen aikana. Muistokirjan koostaminen on tällä hetkellä vielä kesken. Juttuja oikoluetaan, leirin jälkeisiä lukuja kerätään ja teosta taitetaan asiaan kuuluvalla hartaudella, sillä tekijöiden rakkaus hyvään journalismiin ja kauniisiin asioihin halutaan näkyville lopullisessa tuotoksessa.

Muistokirjan valmistumisesta tiedotetaan Ilveksen internet-sivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä lippukunnille lähetettävän postin avulla. Teos pyritään saamaan valmiiksi loka-marraskuun aikana.

- Itse ainakin toivon sitä joulupukilta, Retku vinkkaa.

Kuva: Harri Halmejärvi