Vierailupäivä alkoi tänään sunnuntaina, mutta jo lauantaina saattoi nähdä ihmisiä vierailupassit kaulassa. Ilvekselle oli mahdollista saapua yövierailulle ja vieraita saapuikin kolminumeroinen määrä. Viialan Metsänkävijöiden savuun Universaaliin yövieraaksi saapunut Saara Myllynpää tuli leirille poikaystäväänsä tapaamaan.
-Halusin vain nähdä, millaista täällä on. En ole tehnyt mitään ihmeellistä, oleskellut vain ja viettänyt kesää.
Saara ei ole aikaisemmin ollut partioleirillä, joten kylmä suihku oli hänelle kova paikka.
-En oikein osannut odottaa mitään, mutta on tämä ollut ehkä parempi kokemus kuin kuvittelin.
Yönsä Saara nukkui riippumatossa, jossa oli saanut hyvät unet. Ensikertalaiselle lyhyt vierailu leirillä on sopiva aika, mutta Saara ei ole varma, pystyisikö viettämään metsässä yli viikon.
-Toisaalta miksei sitäkin voisi kokeilla.
Valkeakosken Korvenkävijöiden savusta Universaalista löytyi hieman kokeneempi yövierailija. Lippukunnassa johtajana toimiva Mikko Kiviranta ei päässyt osallistumaan pidemmäksi aikaa, joten päätti tulla keventämään muiden johtajien työlastia edes vähäksi aikaa.
-Tänään käydään vielä Mäk Kaivertajassa ja seikkailuradalla niiden kanssa, joille ei tule vieraita.
Osalta leiriläisiltä on kuulunut valitusta liian vähästä vapaa-ajasta, mutta Mikko toteaa, että sama valitus on joka leirillä. Liian paljosta vapaa-ajasta taas valitetaan, kun tulee tylsää, joten vapaa-aika on ikuinen ongelma.
-Olin positiivisesti yllättänyt, että sudenpentujen päättäjäisetkin olivat niin vahvasti sudareille suunnattu. Joskus tällaiset ovat vähän liian korkealentoisia pienemmille. Ohjelmista olen kuullut hyvää palautetta, että niihin on oltu tyytyväisiä.