6.2.2013 Partioleiri kokoaa liki 4000 partiolaista Evolle ensi kesänä

Ensi kesänä järjestettävälle Hämeen Partiopiirin leirille on ilmoittautunut jo nyt lähes 4000 osallistujaa. Valtaosa osallistujista on partiolaisia, mutta mukaan on lähdössä myös partiolaisten ystäviä ja vanhempia. Leirinjohtaja Mikko Jylhä Härmälän Haukat -lippukunnasta on iloisesti yllättynyt Ilves 13 -leirin suosiosta. Mukaan on lähdössä lähes joka toinen Hämeen Partiopiirin jäsenistä.– Tämä taitaa suurin hämäläisten piirileiri kautta aikojen, Mikko Jylhä hehkuttaa.

Leiri toteutetaan pääosin vapaaehtoisvoimin, ja mukaan on jo lupautunut 350 leirintekijää. Vapaaehtoiset partiolaiset ideoivat ja toteuttavat leirille niin action-ohjelmalaakson huimat stunt-temput kuin perinteisemmätkin leiriohjelmat iltanuotioista seikkailuihin vesillä. Partioleirin henkeen kuuluu, että kaikki osallistuvat leirin rakentamiseen ja pitävät omalta osaltaan huolta, että myös muilla on leirillä hauskaa. Pienimmät rakentelevat riu´uista rinkkatelineitä kun isommat rakentavat tietoverkkoja tai huolehtivat paloturvallisuudesta.

Lisäväellekin on tekijäpuolella vielä tilaa, sillä jo muutaman tuhannen ihmisen muonittamiseen keskellä metsää tarvitaan kauhan varteen useampikin kokki. Ruokahuoltoon ei riitä pop up -kahvila – vaikka sellainenkin Evon leirimetsiin kesällä putkahtaa.

Mukaan on tulossa myös mukava määrä, yli kaksisataa, partioon tutustujia eli leiriläisiä, jotka eivät ole – ainakaan vielä – partiolaisia.
– Monista lippukunnista on kuultu, että leiri on houkutellut uusia ihmisiä mukaan, Mikko Jylhä iloitsee. Erityisen ilahduttavaa on, että mukana on huimasti partiosta kiinnostuneita aikuisia, sillä heistä on paikallistason toiminnassa usein pulaa.

Leirin teemana on elokuvan tekeminen, ja lähes koko leiriohjelma nivoutuu elokuvamaailmaan. Partion ja elokuvan yllättävä yhdistelmä on tarjonnut leiriohjelmalle aivan uudenlaiset lähtökohdat.
– Vaikka leirin ohjelma on uudenlaista, se on kuitenkin takuulla myös partiomaista, Mikko Jylhä lupaa.

Hämeen Partiopiirin Ilves13 -leiri pidetään Evon suurleirialueella 25.7.–2.8.2013. Nuorimmat partiolaiset eli sudenpennut ovat mukana ensimmäiset neljä päivää. Leiriläiset majoittuvat neljään alaleiriin, ja lisäksi leirialueella on perheleiri, jossa asuvat lapsiperheet. Leirin nettisivut ovat osoitteessa: http://ilves.hp.partio.fi