Kirjoittajan arkistot: Laura Jokisalo

Kuva: Hannu Strömberg

Totaalinen Mätriks

Foksi-studion seikkailijat, tarpojat ja samoajat suuntasivat perjantain leiripäivänä Äksön-ohjelmalaaksoon. Laakso on nimensä mukaisesti varsin toimintapainotteinen. Eri pisteissä vilahtelivat niin Sherlokki, Indiaani Jouns kuin Harri Petteri.

Jeims Pondi -pisteen juuri suorittaneet Ikaalisten Korpi-Kotkien ja Kiikan Leiripeikkojen porukka vaikutti varsin tyytyväiseltä. Tehtävät olivat olleet sopivan vaikeita ja pisteen esikuva heille entuudestaan tuttu.

- Oli kunnon kommandomeno, tyttöjoukkio totesi.

Parasta heidän mielestään oli, ettei piste ollut liian kilpailuhenkinen. Jokainen pääsi haastamaan itsensä hyvässä hengessä.

Kunnon äksöniä tekijäporukallekin

Laakson päällikkö Kalle Bergholm pestautui tehtäväänsä viime vuoden keväällä, joten ohjelman suunnittelu on pyörinyt hänen päässään kauan aikaa. Koska leirin teemana ovat elokuvat, toimivat ne lähtökohtana laakson suunnittelussa. Esimerkiksi Kliffhängeri-pisteellä leiriläiset pääsivät kiipeilemään.

Pisteen mestarille Sameli Autiolle pestissä riittää tekemistä. Ensimmäinen varsinainen leiripäivä venyi pikkutunneille, kun tiimin kanssa tehtiin viilauksia laakson rakennelmiin. Niitä alettiin pystyttää ihan rakennusleirin alussa, lauantaina 20.7.

Vaeltajaikäisten ja aikuisten on mahdollisuus testata laakson pisteitä perjantaina klo 18-19:30 ja 19:30-21.

Leirin Youtube-kanavalta löytyy Sampo Haistelijan esimerkkisuoritus laaksosta: https://www.youtube.com/watch?v=trzm1bX_AhY.

Käy katsomassa kuvia ohjelmalaaksoista: http://ilves.hp.partio.fi/leirin-kuvagalleriat/!

Kuvat: Hannu Strömberg

Videon kuvaus ja editointi: Joona Halinen

Päristimiä ja ulisevia ilmapalloja

Pikku Kepponen -ohjelmalaaksosta ei voi erehtyä. Siellä nimittäin tutustutaan erikoistehosteiden ihmeellisen maailmaan äänien ja ilmiöiden kautta. Warnerin sudenpennut perehtyivät tehosteisiin kuudella pisteellä, joiden nimet olivat Määkivä lammas, Vesiraketti, Päristin, Kazoo, Pilli ja Uliseva ilmapallo. Äänitehosteet ainakin todistettavasti toimivat.

Esimerkiksi Kazoo-pisteellä tehtiin vessapaperirullasta, voipaperista ja kuminauhasta soitin, jonka pitäisi muuntaa soittajan ääntä värähtelevän kalvon avulla.

Soittimet ja määkivät lampaat suosiossa

Erä-Pirkkojen ja Vesilahden Valkohäntien laumojen mukaan tehtävät olivat helppoja mutta ehdottomasti kivoja. Samaa mieltä olivat myös Viinikan Sinityttöjen sudenpennut. Erityisesti soittimien teko ja Määkivä lammas -piste olivat olleet mielenkiintoisia.

Tytöt halusivat vielä kehua edellisillan avajaisia. Siellä esitetyn elokuvan loppuratkaisua odotettiin kovasti, samoin hauskoja hetkiä partiokavereiden kera.

Video tästä ohjelmalaaksosta: https://www.youtube.com/watch?v=HYLpe30TKQ4.

Kuvia ohjelmalaaksoista löytyy leirin nettisivuilta: http://ilves.hp.partio.fi/leirin-kuvagalleriat/.

Haastatteluissa avusti samoajatehtävässä ollut Sara-Pauliina ”Sapa” Aho.

Videon kuvaus ja editointi: Elisa Nygård

Kuva: Sasu Karttunen

Sudenpennut sykkyrällä

Perjantaiaamupäivänä sudenpentulaakso Sykkyrän valloitti Universaali-studio. Laaksosta löytyi seitsemän koekuvausrataa, joissa suoritettiin kuusi erilaista tehtävää. Monet tehtävistä edellyttivät notkeutta ja hyviä hoksottimia, mutta yhteistyö on koko laakson avainsana. Kinkkisistä tilanteista selvisi ryhmässä ja ryhmän avulla.

Sudenpennut pääsivät taiteilemaan esimerkiksi leikkivarjon ja verkkosokkelon kanssa. Yhdessä tehtävässä sidottiin silmät ja kuljettiin sokkona naruilla merkitty reitti. Vaihtosireenin soidessa täytyi siirtyä kohti seuraavaa pistettä.

”Ollaan palloiltu sokkona”

Laaksossa seikkaillut Myrskylinnut-lippukunnan lauman mukaan kaikki tehtävät olivat kivoja. Osan laumanjäsenten mukaan ne olivat myös sopivan vaikeita, tosin jotkut kaipailivat vielä lisää haasteita.

Lahden Sinisten poikalauma piti pallo-pistettä pulmallisimpana. Eniten pojat odottivat uimista ja ensi-illassa esitetyn elokuvan loppuratkaisua. Pirjetan Partion ja Santamäen Palokärkien joukko mieli etenkin vapaa-ajan perään. Viialan Metsänkävijöistä toivottiin helppoja tehtäviä. Kivaa oli kuitenkin leirillä ollut.

Käy katsomassa ohjelmalaaksokuvia leirin kuvagalleriasta: http://ilves.hp.partio.fi/leirin-kuvagalleriat/.

Haastatteluissa avusti samoajatehtävässä ollut Sara-Pauliina ”Sapa” Aho

Kuva: Sasu Karttunen

Kuva: Sasu Karttunen

Ilves13 avattiin kutsuvierasensi-illassa

Ilta-aurinko helotti, kuvaajat keikkuivat torneissa ja studioiden huudot kaikuivat kun nelisentuhatta leiriläistä kokoontui ohjelmalavaa ympäröiville rinteille. Avajaiset polkaistiin käyntiin hieman puoli kahdeksan jälkeen.

Aluksi kuultiin, että sankari-ilvekset saapuisivat hieman myöhässä helikopterin aikataulusta johtuen. Kyseinen kulkupeli meinasi aiheuttaa muutenkin sydämentykytyksiä yleisölle. Lopulta ilvekset Sampo Haistelija etunenässä onnistuivat laskeutumaan esiintymislavan taakse.

WO-OO, me leirillä eletään!

Avajaisten selkärankana toimi Ilves13 the Movie -elokuva, johon leiriläiset saivat uppoutua sekä filmattujen että teatterinäyteltyjen kohtausten kautta. Elokuvan loppuratkaisu on vielä mysteeri, joka selviää leiripäivien karttuessa.

Yleisöä villitsi myös muutaman tunnetun laulun muokatut versiot, joita sankari-ilvekset hoilasivat. Jaakko Varpunen intoutui räppäämään ja Maija Yy vetäisi varsin vakuuttavan soolon. Lisäksi elokuvan salaperäinen punapukuinen mieskin pääsi kirvoittamaan kielenkantojaan.

Lopuksi kaikki pääsivät kokeilemaan leirilaulun sanojen sujuvuutta, kun leiriläiset kajauttivat yhdessä ilmaan: ”We outspell Harry Potter/We are cooler, we are hotter.”

Maistiaisia Partiomestarista

Avajaisten jälkipuolisko oli omistettu tulevalle Partiomestari-tv-sarjalle. Yleisölle esiteltiin ohjelman partioässät ja kisan tuomarit, Patrick ”Pata” Degerman ja Poppis Suomela, sekä tarpojavartioiden partiotuutorit.

Kilpavartiot pääsivät tositoimiin sarjan juontajan Ronja Salmen ohjeistaessa heitä heittämään pallon mahdollisimman pitkälle yleisön joukkoon. Voittajajoukkueelle oli luvassa etu seuraavan päivän kisaan.

Seitsenosainen sarja alkaa Yle TV2:ssa lauantaina 10.8. klo 9:30.

Kuvat: Sasu Karttunen

Camping Casting, kyläluuta ja tuubihuivi

Arpaonni. Kellä on, kellä ei. Scandinavian Outdoor Store -leirimyymälässä arvotaan päivittäin viisi retkituotetta. Muista ottaa jäsenkorttisi mukaan!

Biohajoava. Ominaisuus, joka leirin pesuaineilla täytyy olla.
Camping Casting. Joka päivä klo 9–18 auki oleva pestipalvelu, josta voi vapaa-ajalla käydä kyselemässä pienten hommien perään. Vastineeksi tehdystä työstä saa ladata puhelintaan omalla laturilla pestipalvelun tiloissa.
Darth Vader. Ei kaivanne selittelyjä?
Evo. Ilves13-leirin sijaintialue.
Foley, Axel. Beverly Hills kyttä -elokuvasarjan päähenkilö. Saattaa esiintyä samoajien ja tarpoajien Juokse tai vuole -kisassa…
Glamour, leiri-. Olotila, kun on viidettä päivää sama t-paita päällä.
Hero Lynx. Sankari-ilves englanniksi.
Ilves. Piirileiri, Hämeen Partiopiirin tunnuseläin, Evon tunnuseläin. Kaikkea tätä ja vielä enemmän.
Juurakon Hulda. Päivittäin klo 10–20 auki oleva kahvila, jossa syötävät ja juotavat tarjoillaan leiriläisten omiin ruokailuvälineisiin.
Kyläluuta. Savunjohtajien yhteys- ja tukihenkilö. Jokaisen studion oma kyläluuta kiertelee päivittäin savuissa.
Lippukunnanjohtaja-tapaaminen iltakahvilassa lauantaina 27.7. klo 13.
Metallia, energiajätettä vai paperia? Kaikissa savuissa on oma jätepiste, johon jokainen leiriläinen jaottelee jätteensä oikealla tavalla.
Niger, kupoli, kymppi, tunneli, puolijoukkue. Bongaa kaikki!
Oscar’s. Iltakahvila vaeltajille ja aikuisille, joka on avoinna joka päivä klo 22–01.
Partiomestari. Televisiosarja, jota kuvataan leirin aikana.
Q. James Bondin varustemestari majuri Boothroydin koodinimi. Piirileirin rinkan pakkaaminen vaatii kyseisen hahmon erityistaitoja.
Ravintola Tilhi. Leirillä toimiva tilausravintola.
Studio. Filmaattinen sana alaleirille.
Tuubihuivi. Oman studion värinen tunnus, jota on tärkeää käyttää koko ajan.
Uutena partiossa? Ei-vielä-partiolaisten ja uusien aikuisten tapaaminen leirillä iltakahvilassa perjantaina 26.7. klo 10–12.
Vuorensola, Timo. Leirin suojelija. Siviiliammatiltaan elokuvaohjaaja.
We are greener than Shrek/Wierder than Star Trek. Leirilaulun kertosäkeen ensitahdit. Käy kuuntelemassa: http://ilves.hp.partio.fi/ilves13-leirilaulu-on-julkaistu/ .

X-Files eli Salaiset kansiot. Paikka, jonne lippukunnan varusteet mystisesti siirtyvät leiripäivien kuluessa. Totuus on tuolla ulkona – ja kamat myös.
Yksikseskös yskiskelet? Älä, sillä leirisairaala auttaa.
Zzz… Hiljaisuus on leirillä klo 22–07 välisenä aikana.
Åtanke. Leirin päätyttyä olemme monta åtankea rikkaampia.
Ärtsoppa. Minähän päivänä sitä saa syödä?
Ö-mappi. Katso ”X-Files”

varusteet

Leirivarusteet. Nyt.

Oli sitten piirileirinoviisi tai kaiken nähnyt Ilves-konkari, niin varustelistan tarkka läpikäyminen on aina paikallaan – mieluiten ennen lähtöä edeltävää iltaa. Omien kamppeiden nimikoimisen ja itse pakkaamisen tärkeyttä painotti myös Saija Taupila, Kihniön Katajaisten leirimanageri, lippukunnalleen pitämässään Ilves-infossa.

- Leiritavarat pitää pakata niin, että jokainen pystyy kantamaan niitä jonkin matkaa. Ei siis monia eri nyssyköitä, vaan selkään rinkka tai olalle iso kassi, johon kaikki varusteet mahtuvat.

Taupila korosti tilaisuudessa vesitiiviin pakkaamisen tärkeyttä. Lippukunnan kokeneimmat leireilijät tekivätkin vielä jätesäkki- ja ilmastointiteippilisäykset henkilökohtaiseen varustelistaan.

(Bio)hajottavatko kamppeet?

Varustelistan pituus voi ensin pistää pään pyörälle. Lähemmin tarkasteltuna suurin osa tarvittavista esineistä saattaa kuitenkin vaikuttaa itsestäänselviltä. Erillinen yöasu tarvitaan, jottei nukkuessa tule vilu. Oma juomapullo varmistaa, että vettä tulee juotua esimerkiksi ohjelmalaaksoissa tarpeeksi. Kotiin jäänyttä tasku- tai otsalamppua jää varmasti kaipaamaan leirin pimenevissä kesäilloissa.

Mukaan pitää kuitenkin ottaa muutama hieman erikoisempikin esine. Koska Ilves13 sijaitsee pohjavesialueella, saa leirillä käyttää vain biohajoavia pesuaineita.

Myös ennakkotehtävät tuovat oman lisänsä leiririnkan sisältöön. Esimerkiksi Ihmeidentekijät-ohjelmalaaksoa varten seikkailijoiden ja tarpojien täytyy pakata reppuunsa ohjeiden mukaan tuunattu kenkälaatikko.

Linkki leirin varustelistaan: http://ilves.hp.partio.fi/leirilaisen-varusteet/

Linkki ennakkotehtäviin: http://ilves.hp.partio.fi/wp-content/uploads/2013/05/ilves13_ennakkoteht%C3%A4v%C3%A4t_kaikki.pdf

Sankari-ilvekset

Virittäydy leiritunnelmaan sankari-ilvesten kanssa

Ilves13 The Movie -leiri kolkuttelee jo sekä ovia että leiriportteja. Tämän ovat huomanneet myös kaikki kuusi sankari-ilvestä, ja vipinää on tullut kinttuihin sosiaalisessa mediassa. Käy kurkkaamassa sankari-ilvesten viimeaikaiset kuulumiset ja leirivalmisteluihin liittyvät jutut hahmojen facebook-sivuilta!

Sampo Haistelija: https://www.facebook.com/pages/Sampo-Haistelija/236160993171567

Maija Yy: https://www.facebook.com/pages/Maija-Yy/219102018212556

Jaakko Varpunen: https://www.facebook.com/pages/Jaakko-Varpunen/458191854198482

Harri-Petteri: https://www.facebook.com/pages/Harri-Petteri/261960870570219

Super-Marjatta: https://www.facebook.com/pages/Super-Marjatta/392770397438756

Lissu Cheerleader: https://www.facebook.com/LissuCheerleader

Valokuva: Sami Kuivasaari

Ilveksen oma hackathon

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna piirileirin nettimestari Sami ”Kuivis” Kuivasaari kokoontui tiiminjäsentensä, Pietari Keskisen ja Lauri Pullisen, kanssa rukkaamaan Ilveksen mobiiliapplikaatioita kuntoon. Koodailukimara alkoi Partiotoimistolla lauantaina puolenpäivän maissa kestäen aina kello 22 asti illalla. Sunnuntain rupeama startattiin jo kymmeneltä aamulla, ja hommat saatiin pulkkaan kuuden tunnin aherruksen jälkeen.

- Helpoin tapa saada nämä mobiiliapplikaatiot valmiiksi oli tehdä yksi suuri sprintti hiljaa hivuttamisen sijaan. Haastavinta taisi olla yhteisen ajan ja paikan löytäminen, kertoo Kuivasaari.

Kesän piirileirillä saadaankin nauttia monipuolisesta mobiilitarjonnasta. Applikaation avulla pääsee seuraamaan Ilveksen uutisvirtaa ja ihailemaan leirikarttaa. Yksi toiminto tarjoaa mahdollisuuden valita oma alaleiri ja ikäkausi, jonka jälkeen selviää päivän oikea ohjelma ja nautittava murkina. Löydettävissä on myös linkkejä esimerkiksi IlvesLooks-muotiblogiin ja grafiikkaa vaikkapa kuvien muodossa.

Dormailua ja apetta

Tiukasta työrupeamasta huolimatta viikonloppu sujui varsin mukavissa merkeissä. Kaiken lisäksi tehtävät tukevat tiimin omia opiskeluja. Intoa Partiotoimistolla tietokoneen ääressä istumiseen lisäsi sekin, että majoittautuminen kymmenen hengen dormissa ei ollut aivan unelmaa.

Ja siinä vaiheessa, kun ihmiskone uhkasi hyytyä, muistettiin huolellinen tankkaus. Lauantain ja sunnuntain aikana tuhottiin muun muassa 64 kappaletta chicken wingsejä. Ravintoympyrää täydensivät chili-pekoniranskalaiset, suolatikut sekä muutamat porkkanat.

- Sanotaanko nyt vaikka näin, että paljon kaloreita imeytyi ja sitten ne muuttuivat koodeiksi, Kuivasaari tiivistää.

ilves-06 153

Vinkkejä filmaattiseen savuelämään

Piirileirielämän sydän sijaitsee savuissa. Alla muutama elokuvallinen idea, jonka avulla voitte tehdä leiristänne vieläkin viihdyttävämmän.

* Valitkaa elokuva-aiheinen nimi savullenne.

* Katsokaa elokuva tai osia siitä yhdessä ennen leirille lähtöä.

* Laittakaa savunne teema käytäntöön leirirakennelmissa. Nouseeko leirille Batmanin kotikaupunki Gotham vai onko ruokailukatoksenne länkkärityylinen saluuna?

* Miettikää jokin yhteinen asuste, jolla erotatte savunne jäsenet muista leiriläisistä. Ei muuta kuin Apinoiden planeetan innoittamana apinanaamarit naamaan tai mafiaelokuvien viulukotelot käteen.

* Onko teemaelokuvallanne oma tunnusmusiikki tai -laulu? Mikäs se aloittaisi leiriaamun paremmin?

* Keksikää huuto, joka liittyy vaikkapa elokuvanne henkilöhahmoihin. Indiana Jones sekä Timon ja Pumba ovat ansainneet äänihuulten rääkkäyksen.

* Liittäkää savunne oma iltaohjelma teemaelokuvanne juoneen. Ponileikin voi muuttaa Jurassic Parkin hengessä Dinoleikiksi tai sketsit voivat olla kohtauksia lempikomediastanne.

* Monet elokuvat sisältävät kuolemattomia lauseita ja lausahduksia, kuten Tähtien sodan ”Olkoon Voima kanssanne” tai Taru Sormusten Herran Klokku-hahmon ”Aarre”. Käyttäkää näitä iltahartautenne pohjalla.

DSC_0429

Taidokas kuin Beverly Hills Kyttä?

Kun sudenpennut ovat poissa, niin hyppivätkö samoajat ja tarpojat pöydällä? Ainakin heille on kunnon toimintaa luvassa kuudentena leiripäivänä eli tiistaina 30.7. Silloin Ilves’13-leirillä järjestetään koko päivän kestävä Juokse tai vuole -kisa.

Nimensä kilpa on saanut Arnold Schwarzeneggerin tähdittämästä tieteiselokuvasta Juokse tai kuole (1987). Aivan terminaattorin tai barbaarin ominaisuuksia ei osallistumiseen tarvita, sillä kyseessä on perinteinen partiotaitokilpailu elokuvavaikuttein.

- Tehtävissä keskitytään kuitenkin enemmän hauskanpitoon hieman rennommassa hengessä, kertoo Juokse tai vuole -mestari Jouni Lappalainen.

Stuntteja luvassa

Jotta itse kisan kulku jäisi osanottajille mahdollisimman isoksi yllätykseksi, ei kisaorganisaatio halua tehdä vielä suuria paljastuksia. Pieniä maistiaisia on silti luvassa elokuvamaailman trailerien tapaan.

- Kilpailun tehtäväluettelossa on tehtäväryhmä nimeltään ”stuntit”, joten luvassa on ainakin jonkinnäköistä kilvanajoa sekä toimintaa Robin Hoodin hengessä, Lappalainen kuvailee.

- Pikkuvinkkinä mainittakoon, että Axel Foley, Eddie Murphyn esittämä päähenkilö Beverly Hills kyttä -leffasarjasta, esiintyy kisassa jollain tavalla.

Kisailijoiden ja järjestäjien yhteispanos

Koska piirileirin teema liittyy elokuviin, myös Juokse tai vuole -kisassa on varmasti hyötyä leffatuntemuksesta.

- Harvassa tehtävässä pärjää, jos ainoastaan yksi vartion jäsen on hyvä kyseisessä hommassa. Tehtävät vaativat jokaisen panosta, lisää Lappalainen.

Kilpailu vaatii järjestäjienkin yhteisponnistusta. Kisan aikana kun poistutaan leirialueelta ja kierretään yhteensä noin kymmenen kilometrin matka. Kilpavartioita on arvioiden mukaan parisensataa, joten ihmismassan läpivieminen kisareitistä on varsin haastavaa. Lappalainen pitääkin suuren järjestäjä- ja osanottajamäärän koordinointia kisapäivän suurimpana haasteena.

- Toivomme apuvoimia ohjelmatiimin ulkopuolelta, sillä samaan aikaan käynnissä on työvoimaa verottava seikkailijoiden Sepeli-ohjelma. Mutta eiköhän tästäkin rutiinilla selvitä.

Itse kisan lisäksi voittajille on luvassa toinenkin unohtumaton elämys. Heidät nimittäin palkitaan koko leirin päättäjäisissä torstai-iltana 1. elokuuta.