Kirjoittajan arkistot: Laura Jokisalo

JtV

Samoajana Juokse tai Vuole -kisassa

Tiistaina 30.7. meidät herätettiin liian aikaisin aamulla! Heti yhdeksältä piti olla kaikki kamat repuissa pakattuna johtajakahvilalla, valmiina kisaamaan toisia vartioita vastaan. Osalla joukkueista kamat olivat hukassa, ja toiset odottelivat tihkusateessa aloitusrastilla koskematta lähtötehtävään, sillä tarvikkeisiin koskeminen oli ehdottomasti kielletty ilman lupaa, eikä lupaakaan saanut edes sankareilta!

Yhdeksän jälkeen kisa saatiin käyntiin sankareiden kannustuksella ja nikkarointi alkoi. Joukkueiden tehtävänä oli tehdä puusta Pinocchio-sätkynukke Yritystä oli ilmassa…

Kartat saatiin fiksusti valmiiksi muovitaskuissa, sillä pientä sadetta tuli vähän väliä. Samalla saimme matkatehtävän, jossa piti selvittää sananmuunnoksista suomalaisia näyttelijänimiä, roolihahmoja ja elokuvia.

Reitti oli ainakin samoajille helppo, sillä rastien välit olivat suurimmaksi osaksi sorateiden varsilla tallustelua. Kaikki rastit sopivat elokuva-teemaan, ja ne olivat sopivan rentoja, ainakin ns. normaaleihin pt-kisoihin verrattuna!

Pääsimme näyttelemään pantomiimina elokuvantekoon liittyvää sanastoa, mikä oli kivaa! Nauhalla pyörivistä elokuvamusiikeista ei kaikista saanut selkoa, mutta osa biiseistä oli tuttuja tai liian helposti arvattavia. Matkan varrella oli mukava kun törmäsi tuttuihin, kirjaimellisesti.

Reittiä oli mukava kiertää, ja muutenkin koko kisa oli hyvin suunniteltu, kun joukkueet kulkivat rataa eri suuntiin. Rastipaikat eivät ruuhkautuneet jousiammuntapaikaa lukuunottamatta. Siellä toisten yrittäessä tähdätä kohti maalitaulua, tai sen yli, muut pystyivät jonottaessaan jatkamaan matkatehtävää. Tarpojien vihjelistaa salaa kurkattua sai samoajakin muutaman uuden idean nimien selvittelyyn…

Ennen ruokailua pääsimme yhdistelemään näyttelijöitä ja heistä lehdissä olleita lööppejä. Oli Aku Hirviniemeä ja Harry Potteria. Joitakin otsikoita olikin vaikea yhdistää oikeaan henkilöön.

Ruokailu oli järjestetty hyvin, eikä ruuhkaa ollut. Ruokailun aikana vastasimme perinneruokia ja terveysaiheita koskeviin kysymyksiin, ja silloin tuntui kuin olisimme olleet terveystiedontunnilla koulussa!

Päivän aikana pääsimme potkupyöräilemään limsapullojen ympäri Ilvessuoralla, maskeeraamaan joukkuetovereita, jonka seurauksena Taotao-ilmiö levisi kisaajien keskuudessa, kuljettamaan tennispalloa labyrintissa, tekemään tulitikkusiltoja ja muovailemaan ilveksiä savesta. Savirastilla olikin jos jonkin näköisiä versioita ilveksestä.

Vielä ennen maalia vastasimme Uuno Turhapuroa koskeviin kysymyksiin, jotka eivät olleetkaan turhan helppoja. Saimme myös tietää, että Uuno tunnetaan myös Englannissa!

Ennen maalia monet joukkueet jäivät vielä ratkomaan matkatehtävää parhaansa mukaan, ja niin mekin teimme. Pitkän päivän jälkeen pääsimme maaliin joskus viiden jälkeen.

Kisasta jäi kaikenkaikkiaan kiva ja rento fiilis, kolhuista ja mustasta silmästä huolimatta!

Jutun kirjoittivat samoajatehtäväläiset Sara-Pauliina Aho ja Suvi Rantanen

Kuva: Hannu Strömberg

Samoajakopilta tekemistä

Ilvessuoralla sijaitsee mystinen vihreä koppi, joka vaihtaa sijaintiaan päivittäin. Tänään kopin pystyy bongaamaan Jaarlin Poikien katoksen edestä.

Rakennelma on samoajakoppi. Sen toiminta onkin suunnattu yksinomaan kyseiselle ikäkaudelle. Kopilla voi osallistua päivittäin erilaisiin tehtäviin. Seiniin on kirjoitettu erivärisillä liiduilla ilmoituksia, ja samoajakopin viereiseltä seinältä löytyy esimerkiksi infoa tämän leiripäivän samoajailtaa varten. Edessä päivystävät henkilöt osaavat auttaa kiperän tilanteen sattuessa.

Vihreä samoajakoppi mainostaa myös syksyn samoajille suunnattuja tapahtumia. Seinällä komeilee Riihimäellä järjestettävän EXPLO 13 -tapahtuman juliste. Myös maininta nuotiokitara-kurssista löytyy.

Jokaiselle samoajalle tuntuisi siis löytyvän vihreältä kopilta mielekästä tekemistä vapaa-ajalle. Kannattaa käydä itse katsomassa!

Jutun kirjoitti samoajatehtävässä ollut Sonja Fallström

Lopputeksti: tiistai 30.7.

Toiminta

Täytyy myöntää, ettei päivän elokuvatyylilaji ole sattuman kauppaa. Tänään seikkailijat pelasivat Sepeliä ja tarpojat sekä samoajat ramboilivat Juokse tai Vuole -kisassa. Kyseessä oli varsin erilainen leiripäivä, sillä suurin osa ilveskansasta oli jossain muualla kuin yleensä. Kaikki kynnelle kykenevät vaeltajat ja aikuiset olivat järjestämässä näitä kahta suurta tapahtumaa. Kokeilkaapa rastimiehen hommaa, se vasta rankkaa onkin.

Toiminta tyylilajina kuvaa ehkä kaikkein parhainten Ilves13-leiriä. Ohjelmalaaksoissa pääsee kokeilemaan monenlaista stunt-temppuilua ja erikoistehosteitakin on valmistettu. Mutta yleensäkin partio kehottaa toimimaan: ottamaan vastuuta ja tarttumaan haasteisiin. Aikamoista Batman-menoa siis.

Toimintaelokuvien yksi erityispiirre on se, että sankari joutuu taistelemaan erittäin vaikeissa olosuhteita pääpahista vastaan. Tänään pääpahis olisi voinut olla vaikka muutaman kerran päivässä ripotellut kevyt sade. Kyllä, sitä on helteisinä leiripäivinä toivottukin, mutta ottaa kyllä päähän, kun makuupussi on jäänyt ulos tuulettumaan kuuron iskiessä. Toinen pääpahis tänään oli ehdottomasti pehmiskioskin aukioloajan lyhyys.

Leirin pääsankari-ilves Sampo Haistelijahan on toiminnan ruumiillistuma. Tänään Sepelin avaustilaisuudessa hän totesi tekevänsä mieluiten metsään sijoittuvan urheiluelokuvan, jos saisi yksin päättää filmin aiheen.

Oletteko muuten huomanneet leirin taululehti Scriptissä päivittäin ilmestyvät Sampo-anekdootit? Tähän mennessä olemme oppineet niistä esimerkiksi, että sipuli ei itketä Sampoa vaan Sampo itkettää sipulia ja että Siperia ei opeta Sampoa, vaan Sampo opettaa Siperiaa. Ehkäpä Sampon esikuva ei ole Chuck Norris vaan Chuck Norrisin esikuva on Sampo?

Elokuvantekoa pelaten

Seikkailijoiden tiistainen leiripäivä oli täynnä Sepeliä eli seikkailijapeliä. Sepelin otsikko oli leirin teeman mukaisesti ”Making of – ideasta elokuvaksi”. Seikkailijat siis pääsivät erilaisilla rasteilla tutustumaan elokuvanteon eri puoliin.

Peli aloitettiin koko ikäryhmän leirivahvuuden kanssa ohjelmalavalla, jonne sankari-ilvekset Sampo, Lissu ja Super-Marjatta olivat myös saapuneet. Sepelin päällikkö Milla Sirén toivotti seikkailijat saattajineen tervetulleiksi, ja seuraavaksi Sampo kumppaneineen veti erityistä ilves-jumppaa. Ennen kuin pelaajat päästettiin seikkailemaan neljälle tehtäväradalle, harjoiteltiin vielä hieman tanssiliikkeitä.

Sepelin tehtävät vaihtelivat leffaeväiden kuntoon laittamisesta elokuvatietämyskilpailuun. Metsäradalla seikkailijat saivat valita eri vaihtoehdoista reitin, jota pitkin kulkea. Loppupisteessä sitten selvisi, millainen elokuva heidän tekemien valintojen pohjalta syntyisi. Samalla radalla pelaajat pääsivät piilottamaan toisilleen aarteen.

Tulevat päättäjäisten tähdet

Sepelin loppuhuipennukseksi seikkailijat kokoontuivat jälleen ohjelmalavan luokse. Siellä videotiimi kuvasi joukkokohtauksen, joka tullaan näyttämään torstai-illan päättäjäisissä, Kultainen Sampo -gaalassa.

Pienen ohjeistuksen jälkeen päästiin käynnistämään kamerat. Päivän aikaisemmat opit olivat avuksi seikkailijoille tässä vaiheessa. He pääsivät myös kokemaan elokuvanteon käytännönpuolen kohtausten uusimisen muodossa.

Tarkemmat kuvaukset seikkailijoiden kohtauksista jätettäköön vielä kirjoittamatta. Ylihuomennahan ne nähdään.

Juokse tai Vuole – elokuva-aiheinen pt-kisa

Ensimmäiset tarpoja- ja samoajavartiot saapuivat Ilves13-iltakahvilan nurkalle ennen kello kahdeksaa. Leirin ulkopuolinen alue oli muuttunut tiistaina Juokse tai Vuole -kilvan näyttämöksi ja vaeltajista sekä aikuisista kootut rastivahdit odottivat jo pitkin reittiä lounaspussinsa kanssa.

Kisavartioiden ilmoittautuessa jokaisen piti mainita oma kilpailutasonsa.

- No vaikea, kuului selkeä vastaus yhden vartion saavuttua paikalle.

Vartiot ohjattiin odottamaan omalle aloitusrastin pisteelle. Siellä sijaitsi oranssissa muovipussissa ensimmäinen tehtävä. Ennen kisan alkua koko homman päällikkö Jouni Lappalainen toivotti kaikille hyvät huomenet. Lisäksi kolme sankari-ilvestä, Jaakko Varpunen, Harri-Petteri ja Maija Yy, olivat tulleet seuraamaan kilpailun lähtötehtävää.

Oman tehtäväpussinsa ympärillä istui Tampereen Kotkien joukkue itsevarmana. Kysyttäessä, mitä pojat odottivat Juokse tai Vuole -kisalta, vastauskin oli ytimekäs.

- Jonotusta.

Valmiinanne, paikoillanne, AJA!

Kilpailu alkoi kuten kaikki pt-kisat eli kellon startattua alueen täytti muovipussien rapina, mallikappalepisteelle suunnattujen juoksujalkojen töminä ja yleinen hälinä. Lähtötehtävä oli nimeltään ”Geppetton verstaalla”. Tehtävänä oli tehdä Ilves13-versio Pinocchiosta.

Lähtötehtävältä vartiot etenivät omaa tahtiaan kohti seuraavia rasteja. Suunnilleen kisan puolivälissä vastaan tullut Toijalan Eräveikkojen joukkue kertoi yhden rasteista sisältäneen potkulautapujottelua.

Harjusiskoista ja Tesoman Sinisiskoista koostunut kilpavartio kertoi käyneensä esimerkiksi maskeerausrastilla, jossa oli Uuno Turhapuro -teema. He olivat varsin tyytyväisiä kisaan. Suunnistusreitti oli tarpeeksi selkeä, mikä mahdollisti keskittymisen itse tehtäviin.

- Kilpailu on suunniteltu hyvin. Rasteilla ei joudu juuri jonottamaan, tytöt kuvailivat.

Alkuiltapäivään mennessä kisa oli edennyt odotettua tahtia.

Käy katsomassa tehtäväluettelo: http://ilves.hp.partio.fi/juokse-tai-vuole/.

Lopputeksti: maanantai 29.7.

Scifi

No nyt on jotain todella avaruudelliset mittasuhteet täyttänyttä tapahtunut! Iltapäivästä pilvet valloittivat taivaan, eikä väreilevä helle enää hallinnut säätilaa. Illalla tipahteli jopa hieman vettä. Ehkä huomenna ei tarvita erikoishärveleitä leiriteiden pölisemisen estämiseksi.

Jonkinasteinen metamorfoosi on leiriläisten keskuudessa käynnissä. Yhä vähemmän haittaa, jos hiukset ovat sekaisin ja päällä on kolmatta päivää samat vaatteet. Nyt mennään ehkä E.T.-tasolla, saa nähdä milloin ilveskansasta kuoriutuu alieneita.

Tämä pitkien leirien elämä on siitä jännää, että vähitellen alkaa unohtaa millaista leiriporttien tuolla puolen on. Eikö muka suihkujen seinät kaikkialla ole pressuista kyhätty? Eikö omalta alueelta poistumista pidä merkitä pyykkipojalla?

Maanantaipäivä pyörähti jälleen käyntiin ohjelmalaaksoilla. Iltapäivällä leiriläiset alkoivat valmistautua huomisiin koitoksiin. Seikkailijat pelaavat Sepeliä ja tarpojat sekä samoajat kisaavat Juokse tai vuole -hengessä. Suuri joukko vanhempia partiolaisia osallistuu tapahtumaan järjestäjinä.

Illalla ehdittiin viettää savujen omaa iltaa. Ihan ohi mennen sanoen, leirialueelta löytyy sellaisiakin paikkoja kuin Apinoiden planeetta ja Star Wars Cantina.

Jos scifin yksi erityispiirre on aikamatkailu, niin huomenna on leiriläisille kyllä luvassa aika matkailu.

Studioilta

Musiikkia ja Robin Hoodia

Eilen sunnuntaina oli leirien studioiden omien iltojen vuoro. Alla pienet maistiaiset kustakin.

Foksi: Ohjelmassa nähtiin muun muassa EVP-partiolainen osallistumassa ensimmäiselle partioreissulleen, ensiaputehtävä, loppuratkaisuäänestys sekä akustista kitaramusiikkia.

Universaali: Studiolaiset saivat päivällä kutsun Robin Hood -elokuvan joukkokohtauksen avustajiksi. Illalla sitten selvisi, ettei itse Sherwoodin metsien sankaria näkynyt missään. Robin-korvike etsittiin savunjohtajien keskuudesta taitokisan avulla. Studioillassa kuultiin myös trumpetilla säestetty leirilaulu.

Paramauntti: Studioiltaa päästiin juhlistamaan oikein katoksen alla. Leiriläisten joukossa pomppi ilves-naamoja. Partiohuudot kajahtelivat komeasti ilmaan.

Warneri: Ohjelmaa kunnioitti vierailullaan sankari-ilves Harri-Petteri. Studion valitsemaa loppuratkaisua selviteltiin. Tarjolla oli myös taukojumppaa ja illan kruunasi muokattu versio Jukka Pojan laulusta.

Kuva: Sasu Karttunen

Koostetta tekemässä olivat myös Sonja Parkkinen ja Viivi Ali-Löytty

Third Time’s the Charm

Finnish Scout Troops Aitopartio, Aitolahden Hirvi-Veikot and Teiska-Partio can consider themselves to be lucky. They have an American guest living with them throughout Ilves13 Scout Camp. Benjamin “Ben” Prince wanted to take part as some of his Finnish friends were attending.

- We met at the World Jamboree in Sweden two years ago, Ben, who has been a scout for about ten years now, told.

- The entire Jamboree was so much fun.

He has been staying in Finland since mid-July.

- At first, when I was visiting my friends, it just rained. And now it’s plus 25 Celsius.

Ben comes from the state of Michigan and his Boy Scout Troop is 1615 Royal Oak. Nevertheless, he has not limited his scouting experience to his homeland. After Sweden, he travelled to South Korea where the 13th National Jamboree was held at Goseong, Gangwon Province in 2012.

- I learned a lot about South Korean manners. We got a chance to hike to a mountain. The nature there was astonishing, Ben described.

- Scouting was definitely different but I did not learn that much about the system.

Ben has noticed that Finnish and American scouts do have their differences as well. The system in Finland is age-based whereas in the States scouts need to complete requirement to move up the ladder. Cub Scouting is for the youngest members and Eagle Scouts have achieved the highest rank attainable.

One may think that American scouting is strictly divided into boy and girl troops. However, Venturing is for both men and women. In addition, they have their fair share of Sea Scouts.

Besides spending time with his friends and familiarising himself with Ilves13, Ben has been working in one of the sub camp kitchens.

- It was a bit confusing. Mainly because everybody else spoke Finnish, he admits.

Samoajien kesätyöhaastattelu

Samoajaikäiset työskentelevät muutamana päivänä kesätöissä pitkin Ilves13-leiriä, ja panoksestaan he saavat kiitokseksi työtodistuksen. Ulkoisessa viestinnässä työskennellyt Carolina Jyrkinen kävi kyselemässä muilta samoajilta heidän leiripestistään ja mahdollisista muista leirin ulkopuolisista kesätöistä.

Ella:

- Olen ollut täällä leirillä kesätöissä Cafe Juurakon Huldassa. Kivaa on ollut ja porukka on mukava. Ei ole muita kesätöitä.

Maria:

- Olen leirillä kesätöissä pehmiskioskilla. Täällä on ollut tosi kivaa. Olen ollut myös kuntamme S-Marketissa, seurakunnan leirillä ja rippikouluisosena. Hain töihin ihan hakemuksilla, ilman suhteita.

Nita:

- Olen täällä leirillä kesätöissä pehmiskioskilla. On ollut kivaa. Minulla ei ole muita kesätöitä.

Anna:

- Olen ollut täällä kesätöissä saattajana ja Risneyn keittiöllä. On ollut ihan ok. Tosin ei ollut kovin mukavaa odotella laaksoissa kirmailevia lapsia. Keittiöllä on kuitenkin ollut mukavaa. Olen ollut myös kunnan kautta päiväkodissa kesätöissä, johon hain ihan hakemuksella.”

Hanna:

- Olen töissä leirilehdessä. Alkuun oli vähän jännää mennä yksin haastattelemaan tuntemattomia ihmisiä, mutta nyt kun juttuun on päässyt sisälle niin tämähän on ollut kivaa. Luulen, että tästä on myös hyötyä tulevaisuudessa. Olen ollut myös kunnan kautta kesätöissä leikkikenttätoiminnassa ja kotona. Leikkikenttätoimintaan hain hakemuksella, mutta kotiin pääsin kesätöihin luonnollisesti ihan suhteilla”, Hanna naurahtaa.

Risney

Kurkistus Risneyn arkeen

Perheleiri Risneyssä majoittuu monia pieniä lapsia perheineen. Pääsimme tekemään haastattelun perheleiriin majoittuneesta Kaisasta.

- On ollut mukavaa ja täällä on hyvä tunnelma. Kokonaisuus on toimiva ja vessat ovat olleet positiivinen yllätys. Ei haise, Kaisa kertoili.

Hänen mielestään leiri on ollut hyvällä paikalla, sillä mihinkään toimipisteeseen ei ole pitkä matka.

- Nyt kun sudenpentujen leiri on virallisesti ohi, pääsemme pitämään enemmän omaa vapaa-aikaa perheen kesken ja menemään yhdessä vaikkapa uimaan, Kaisa ilmaisi mielipiteensä leiristä.

Voimme siis todeta, että onnistunut kokonaisuus.

Jutun kirjoitti samoajatehtävässä ollut Carolina Jyrkinen.

Kuva: Mika Holm