Kirjoittajan arkistot: iitu

Jäärien iltanuotio jatkaa Ilves 13 The Movieta

Aikuisten partiolaisten määrä hupenee hupenemistaan, ja samalla myös jäsemäärä on laskenut dramaattisesti. Mikä neuvoksi? Jäärien iltanuotio kokoontuu pohtimaan, mikä voisi parantaa partion tilannetta. Onko se partiotaitokisa vai nettiäänestys?

maitokarryt

Ilves13 kutsuu vieraita päivä- ja yökylään

Ilves13:n vierailupäivä on sunnuntaina 28. heinäkuuta. Koska leiriläisiä on paljon, myös vierailijoiden määrän arvellaan liikkuvan tuhansissa. Vierailupäivään voi tulla omalla autolla tai yhteiskuljetuksella Hämeenlinnasta, Lahdesta ja Tampereelta. Parkkipaikkojen niukkuuden vuoksi toiveena on, että mahdollisimman moni vieras valitsee yhteiskuljetuksen tai sopii kimppakyydistä muiden vierailijoiden kanssa.

Edukkaasti ennakkoon

Vierailupäivä kannattaa maksaa etukäteen, sillä aikuisen  ennakkolippu on puolet halvempi kuin portilta ostettu. Maksu maksetaan piirin tilille ja tulostettu kuitti esitetään portilla.  Tarkemmat ohjeet löytyvä vierailupäiväsivuilta.

Vierailupäivämaksuun sisältyy lounas – omista astioista! – sekä autolla tuleville sukkulakuljetus leirialueelta 6 kilometrin päässä sijaitsevalle parkkialueelle.

Rohkenetko yöksi leirille?

Jos leirivierailuelämyksestä haluaa astetta syvällisemmän, leirille voi tulla myös yökylään. Yövieraat saapuvat leiriin lauantaina illansuussa ja tuovat omat majoitteensa mukanaan.  Vieraat asettuvat ”oman” leiriläisensä kanssa samaan savuun eli leirilippukuntaan. Ohjelmassa on normaalia leirielämää, ja halukkaat voivat myös osallistua sudenpentuleirin päättäjäisiin. Yökyläilijät ilmoittautuvat etukäteen kesäkuun puoliväliin mennessä.

Lue lisää: Vierailupäivä

Kuva: Hämeen Partiopiirin kuvapankki / Marjo Majlund

ilvesthemovie-kuvaukset-2

Leffatiimin metsäkahvilat avoinna sunnuntaina Tampereella ja Helsingissä

Ilves13 the Movie -piirileirin leffatuotantotiimi pistää Ravintolapäivänä 17.2. pystyyn metsähenkiset kahvilat Tampereen partiotoimistolla ja Helsingin Karhupuistossa. Tarkoituksena on kerätä varoja leffatuotannon tekemiseen.

Tampereen kahvila havittelee asiakkaita maistelemaan mm. marja-, sieni- ja poropiirakoita. Helsingin kahvila puolestaan houkuttelee asiakkaita ulkokattauksella ja makoisilla letuilla. Kummassakin kahvilassa on paikan päällä Ilves 13 the Moviessa nähtäviä leffahahmoja, Sankari-Ilveksiä.

Koska leffatuotantotiimistä osa asuu Helsingissä, päätettiin sinnekin perustaa kahvila; onhan kyseessä valtakunnallinen Ravintolapäivä.
– Tarkoituksenamme on pitää hauskaa, harjoitella kahvilan pitoa, kerätä hieman rahaa sekä tietysti mainostaa upeaa piirileiriämme Ilves-hahmojen avulla, Helsingin kahvilasta vetovastuussa oleva Anna-Liisa ”Anski” Vuokko valottaa.

Metsäteeman toivotaan houkuttelevan paikalle niin lapsiperheitä, mummoja, vaareja, nälkäisiä, janoisia, partiolaisia kuin ei-partiolaisiakin. Myyntituotteet tehdään mahdollisuuksien mukaan luomuna ja lähialueen tuotteista. Kahvilat ovat auki Ravintolapäivänä kello 12–16, tervetuloa!

Tampereen Metsäkahvila: Partiotoimisto, Yliopistonkatu 60 A, 5. krs, Tampere
Helsingin Metsäkahvila: Karhupuisto, Viides linja, Helsinki

Valokuva: Sampo

Ketterään leffaleirikuntoon Sampon vinkeillä

Ilves 13 leirin alkuun on 185 päivää, joten sinulla ja partioryhmälläsi on reilusti tehokasta treeniaikaa hankkiutua leffaleirikuntoon. Ottakaa Sampon vinkit kevään ohjelmaanne, niin pääsette leiritunnelmiin jo hyvissä ajoin.

Lisäksi Sampo lupaa, että reeniohjelman noudattaminen antaa teille henkisen ja fyysisen etulyöntiaseman leirielämästä nauttimiseen. Sampo on koonnut vinkkilistalleen leffa-aiheisia toimintaideoita joka makuun. Jos sinä ja ryhmäsi rakastatte löhöilyä, valitsette elokuvaillan. Jos taas kaipaatte rääkkiä, rakennatte huikean samporadan ja kilpailette, kuka suorittaa sen nopeimmin. Taiteellisille sieluille on tarjolla esimerkiksi maskeerausta ja kuvaussuunnittelua, ja kädentaidoista viehättyneet voivat rakentaa pienoismallilavasteita.

Sampo kyllä suosittelee, että uskallatte kunnon sankareiden tapaan poistua mukavuusalueeltanne ja kokeilla jotakin tavallisista mieltymyksistänne poikkeavaa.

Ja sitten vaan reenaamaan:  reenivinkit (pdf)

PS. Jos reenivinkkien toteutuksesta jää visuaalisia todisteita tai haluatte sanallisesti jakaa kokemuksianne, Ilves 13 :n Facebook-seinälle saa laittaa viestejä. Voitte myös lähettää materiaalia osoitteella ilves13(miukuu)hp.partio.fi.

 

ravintolapäiva

Ravintolapäivä 17.2.2013 – perusta lippukuntasi kanssa kahvila!

Vuoden ensimmäinen ravintolapäivä on pian täällä. Mutta mikä on ravintolapäivä?

Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa oman ravintolan tai kahvilan ilman mitään lupia. Se järjestetään neljä kertaa vuodessa noin kolmen kuukauden välein. Ravintolapäivä lähti liikkeelle Suomesta, mutta nykyään sitä vietetään ulkomaillakin.

Ravintolapäivä tarjoaa oivan rahankeräysmahdollisuuden, jolla voi pienentää leirimaksua. Nyt kannattaakin perustaa koko lippukunnan yhteistyönä oma Ilves 13 -teemainen kahvila.

Kahvilan elokuvateemana voisi olla esimerkiksi:

1.   Pekan ja Pätkän kahvepaari

2.   Jalin suklaatehtaan tehtaanmyymälän kahvio

3.   Café Casino Royale


Jos päätätte perustaa kahvilan, ilmoittakaa se mukaan tapahtumaan osoitteessa http://www.restaurantday.org/fi/ . Näin saatte enemmän asiakkaita kahvilaanne.

Kun alatte suunnitella omaa kahvilaanne, muistakaa ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat:

1.   Markkinointi: Puskaradio toimii, mutta se ei pelkästään riitä. Ilmoittakaa ravintolanne olemassaolosta kaikkialla: esimerkiksi ravintolapäivän internetsivuilla, Facebookissa ja uutiskirjeissä lippukuntalaisten kotiin.

2.   Tuotteet: Koko lippukunta voi osallistua leivontatalkoisiin, kaikilla ikäkausilla on aktiviteettejä leivontaan liittyen. Tehkää tuotteet valmiiksi laktoosittomiksi ja muistakaa varata myös joku gluteeniton herkku tarjolle. Huomioikaa myös hygienia valmistuksen ja tuotteiden käsittelyn aikana, älkääkä päästäkö kylmäketjua katkeamaan missään vaiheessa.

3.   Asiakaspalvelu: Päivästä voi tulla hyvinkin vilkas, joten muistakaa varata tarpeeksi käsipareja paikalle. Ravintolapäivän myyntitoiminta ei ehkä ole pienimpien sudenpentujen toimintaa. Huolehtikaa, että kahvilassa töissä olevat jaksavat kantaa kasapäin tyhjiä astioita ja osaavat antaa rahasta oikein takaisin. Hymy ei maksa mitään, mutta sillä tienaa rahaa. Ravintolapäivä on rento tapahtumaa, muistakaa pitää hauskaa!

4.   Rahaliikenne: Varatkaa tarpeeksi vaihtorahaa. Hinnoitelkaa tuotteet valmiiksi tasarahoiksi, jolloin ei tarvitse pelata pikkurahojen kanssa niin paljon.

Ilves 13 -nettisivuille on tulossa lisää vinkkejä kahvilan pitämiseen. Tarjolle tulee myös kahvilapäällikkö Jennan herkkureseptejä. Ei muuta kuin kokkaamaan!

niilo_ja_tapani_217

Ensikertalaiset uskovat, että suurelta leiriltä löytyy ystäviä ja muuta hauskaa

rotyt_webEnsi kesän Ilves 13-piirileirille odotetaan mukaan kaikenikäisiä hämäläisiä partiolaisia, ja myös partioon liittyviä tai tauon jälkeen aktiiviseen partiointiin palaavia. Tässä muutaman piirileirin ensikertalaisen mietteitä lähestyvästä leirielämyksestä.

Roineen Tyttöjen kolon siivoustalkoiden keskellä 13-vuotiaat Lotta ja Maija Rahkonen istahtavat hetkeksi juttelemaan Ilves 13 leiristä. Tytöt ovat hieman hämillään, joskin varmana ilmoittautumisestaan leirille.

- Kuulimme leiristä ensimmäiseksi äidiltä, sanoo Maija.
- Ja muistan, että ollaan käyty edellisellä Ilves-leirillä.

- Niin, vierailupäivänä, kun isoveli oli leiriläisenä, täydentää Lotta.

Tytöt olivat tuolloin 6-vuotiaita ja liittyivät partioon samaisena syksynä. Aktiivisina partiolaisina tytöt ovat osallistuneet viikkotoiminnan ohella moniin retkiin, kisoihin ja tietenkin lippukuntaleireille. Piirileiristä tulee kuitenkin siskosten ensimmäinen ison leirin kokemus: he olivat vuoden liian nuoria osallistumaan SP:n suurleirille Kilkkeelle vuonna 2010.

- Ainakin kavereitten kanssa aiotaan pitää hauskaa, Maija kertoo leirisuunnitelmista.

- Ohjelmasta ei paljon tiedä, mutta siitä leffa- jutusta oon kuullu, toteaa Lotta.
- Varmaan jotain tapahtuu yölläkin?!

Odottavatkohan tytöt leirikastetta tai jotain sen tapaista? Ilmoittautumisen suhteen molemmilla on varma tieto: se on tehtävä 15.1.13 mennessä.

Toisaalla, jokseenkin samaan aikaan, kymmenvuotias Niilo Karppinen ulkoilee kummisetänsä Tapani Huokuniemen kanssa. Ilves 13 -piirileiri ääneen sanottuna saa molemmat myhäilemään. Tampereen Kotkissa partioiva Niilo on jo kokenut retkeilijä ja leireilijä, mutta osallistuu ensimmäistä kertaa pitkälle leirille. Harjun Poikien Tapani puolestaan on vasta syksyllä liittynyt partioon ja aikoo viedä johtamansa lauman leirille.

niilo_ja_tapani_web

- Mun tavaroilla on yleensä oma elämä retkillä ja ne kulkee missä sattuu. Se vähän mietityttää, että kuinka hukkaan ne voi noin isolla leirillä mennä, miettii Niilo.
-  Mutta on ne aina lopuksi löytynyt. Ohjelmassa on varmaan hienoa, kun kaikki leiriläiset on samassa paikassa ja lavalla tapahtuu jotain. Niinku olen nähnyt Roverwayn videosta.

-  Vaimolla ja lapsilla on aina niin hauskaa, he palaavat innoissaan kotiin partiotapahtumista, että haluan itsekin kokea saman, tuumii puolestaan Tapani.
- Nähdäänköhän me Niilo leirillä?

- Kyllä varmaan, jos etsitään toisemme, arvelee Niilo.

- Omien partiokavereitten lisäksi siellä kyllä saa uusiakin kavereita, hymyilevät molemmat.

Raportoi meille leirinodotustunnelmista!

Millainen on sinun tai vartiosi leirinodotustunnelma? Miten valmistaudutte? Kirjoita tarinasi a/tai ota kuva ja lähetä se tanja.lumiala-huokuniemi@hp.partio.fi. Julkaisemme juttuja mahdollisuuksien mukaan!

Ilmoittaudu N-Y-T!

Leiri-ilmoittautumisen kuumimmat hetket ovat käsillä – nyt on oikea aika tarttua lomakkeeseen ja alkaa raapustaa. Mikä on sinun leirivalintasi?

Otatko All inclusive -paketin, jolloin viihdyt Evolla raksaleirin alusta purkuleirin viimeisiin hetkiin? Tuletko mukaan muutamaksi päiväksi sudarileirin ajaksi vai valitsetko perusvarman standardisetin eli 25.7.–2.8.?

Valitsitpa minkä tahansa edellisistä vaihtoehdoista, nyt alkaa olla kiire täyttää osallistumiskuponki eli ilmoittautumislomake, jos et halua maksaa jälki-ilmoittaumisen lisämaksua. Ilmoittautumislomakkeen löydät marraskuussa ilmestyneen Täplän takakannesta sekä näiltä sivuilta. Täytetty lomake toimitetaan oman lippukunnan leirimanagerille viimeistään 15. tammikuuta.  Jos olet täyttänyt 18 vuotta, helpota lpk:n leirimanagerin hommia ja täytä tiedot myös Polkuun – paperilomake pitää kuitenkin kaikkien täyttää ja palauttaa.

Varsinaisen ilmoittautumisajan jälkeen mukaan pääsee korotetuilla hinnoilla eli 25 euron lisämaksulla 15. maaliskuuta asti. Päiväleiriläiset voivat ilmoittautua vielä kesään asti.

vip

Parhaille on paikka ensi-illan VIP-aitiossa

Nyt on mahdollisuus varmistaa paikka vip-katsomossa  Ilves 12 The Movien ensi-illassa. Sinun tarvitsee vain saada mahdollisimman monta ei -(vielä)-partiolaista mukaan leirille. Jokaisesta ilmoittautuneesta, vuonna 2005 tai sitä aiemmin syntyneestä ei-partiolaisesta saa kilpailussa pisteen. Eniten pisteitä keränneet eli ei-partiolaisia mukaan houkutelleet palkitaan.

Lue tarkemmat ohjeet pistekisan sivulta

Loppukesästä 2012 etsittiin Sankari-ilvestä ensi kesän Ilves13 -piirileirillä ensi-iltansa saavan Ilves the Movie -elokuvan pääosaan. Omaa suosikkiehdokasta sai äänestää nettiäänestyksessä, jonka perusteella voittajaksi valikoitui Sampo Haistelija.

Kaikkien äänestäjien kesken on nyt arvottu Ilves13-leirin tuotepalkinto: juomapullo sekä yllätyspalkinto ensi kesän leirillä.Arpaonni suosi Maria Jussilaa Härmälän Ilvestytöistä.Onnittelut koko leiriorganisaation puolesta ja nähdään leirillä!

Katso, miten virallinen arvonta suoritettiin: